Perinteisestä maataloudesta
monipuoliseen maaseutuyrittämiseen

Juhannuskoivun juuret ovat todella syvällä Mäntyharjun maaseudulla, voikoskelaisella Iiskolan tilalla.
Vanhalla sukutilalla on ollut toimintaa ainakin 375 vuotta, sillä hallintaoikeus maihin on alkanut jo vuonna 1650. Omistusoikeus on saavutettu vuonna 1850.
Sukutilalla maatalous ja maaseutuyrittäjyys on läpi vuosisatojen ollut arvossaan,

mutta on muuttanut muotoaan.
 

Iiskolan tilan pellot ovat yhä viljelyssä, mutta eläimistä on luovuttu ja on keskitytty peltoviljelyyn.

Pelloilla tuotetaan tattaria, joka menee kaikki pieksämäkeläiseen tehtaaseen raaka-aineiksi.
Maatalous on kuitenkin tuottavuuden kannalta jäänyt vuosia sitten sivujuonteeksi ja harrastukseksi.
 

Iiskolan tilan nykyinen isäntä Juha tekee maatalouden lisäksi matkailutoimintaa, 

mökkitalkkaripalvelua, metsätöitä, konehuoltoa sekä urakointia kaivinkoneella ja traktorilla.
Tärkein tehtävä on olla isä Roopelle eli Iiskolan tilan seuraavalle isännälle.

Lue lisää tilan nykyisestä toiminnasta!